Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista

Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.

Tätä kirjoitusta edellinen kirjoitus oli Maanantai 28. huhtikuuta 2003 klo 22:52 ja seuraava kirjoitus on Tiistai 29. huhtikuuta 2003 klo 15:00.

Tiistai 29. huhtikuuta 2003 klo 08:42

Tiistai 29.4.2003 klo 08:42. Joku muu.

Heh, Applen uudessa digitaalisen musiikin kaupassa iTunes Music Storessa on myynnissä 200 000 musiikkikappaletta, mutta MP3:sia vastaan kovasti kampanjoineilta Madonnalta ja Metallicalta ei ole mukana yhtäkään.

Tosin eipä ole mun suosikkia Roxetteakaan, mutta se johtunee enemmän bändin vähäisestä markkinoinnista USA:ssa kuin poliittisista syistä. Per Gessle kertoi itse asiassa jossain haastattelussa käyttävänsä Napsteria harvinaisten biisien etsimiseen, joten mitään valtavaa “musiikin levittäminen Internetissä on syntiä” -kampanjaa ei heillä ole tosiaankaan ollut.

Toinen huomio, jonka tein, on että Applen kaupassa on myynnissä kappaleiden “Clean Lyrics” -versioita. Esimerkiksi Aerosmithin joistain “Explicit Lyrics” -biiseistä on tarjolla myös siistitty versio, jossa ei sanota tuhmia sanoja.

Kommentit

Kommentointi on suljettu.