Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista

Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.

Tätä kirjoitusta edellinen kirjoitus oli F-Secure levitti virusta ja seuraava kirjoitus on Enpä olisi arvannut.

Autoilun iloja

Sunnuntai 29.2.2004 klo 13:37. Omat jutut.

Sen siitä saa, kun on hankkinut auton, joka lähenee rippikouluikää. Eilen Tian ajaessa tuntui kaasujalan alla pieni napsahdus ja kaasupoljin - ja kaasu - katosi. Isän diagnoosi puhelimessa: “Siitä on kaasuvaijeri poikki.” Ystävällisen ohikulkijan avulla saatiin auto työnnettyä sivummalle ja isä ja autokorjaaja-veli tulivat autoa katsomaan. Onneksi vaijeri ei oikeasti ollutkaan poikki, vaan ainoastaan irronnut kaasupolkimesta. Jokin pikkuosa oli siitä kadonnut ja nyt vaijeri oli ollut kiinni hengen voimalla. Aina mukana kulkevalla ilmastointiteipillä vaijeri laitettiin takaisin kiinni ja auto saatiin ajettua takaisin kotiin. Maanantaina ruvetaan sitten soittelemaan autokorjaamoihin.

Auto hajosi Vantaaportin Onoffin pihaan, joten oli oikeastaan hyvä, että isä tuli sinne käymään autollaan. Samalla saatiin kuljetettua uusi pesukone kotiin.

Nyt olisi sitten ilmaiseksi tarjolla toimiva pesukone, Electrolux WH 1430. Päältä täytettävä, leveys 45 cm ja syvyys 60 cm. Tiedossa oleva vika on, että erityisesti vajaita koneita pestessä se liruttaa joskus vähän vettä lattialle. Lisäksi se voisi huuhdella paremmin. Muuten täysin toimiva. Pesukonetta siirrettäessä huomasimme, että sen alla oli koneesta valunut öljyläikkä ja tämän takia tarjolla ilmaiseksi. Ei kuljetusta, sijaitsee Vantaalla.

Kommentit

Kommentointi on suljettu.