Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista

Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.

Arkisto: Syyskuu 2004

Lakko

Maanantai 13.9.2004 klo 11:31. Omat jutut.

Minun puolestani voisi olla joukkoliikennelakko useamminkin, jos sillä on tällainen vaikutus. Tuolta Espoon suunnasta tullaan junalla, jotka liikkuivat normaaliin tapaan. Tai siis oikeastaan normaaliakin sujuvammin. Ilmeisesti kaikki helsinkiläiset ovat joko jääneet tänään kotiin tai lähteneet liikkeelle omalla autolla. Junassa oli tavallista maanantaiaamua tyhjempää ja juna oli Helsingissä tavallista pari minuuttia nopeammin. Harmillista oli vain se, että joutui kävelemään ensin Etu-Töölöön hierojalle ja sitten vielä keskustan toiselle laidalle töihin. Onneksi oli aurinkoinen sää.

Mutta vakavasti puhuen, sääliksi kävi niitä muutamia, jotka näin aamulla seisomassa ratikkapysäkillä vaunua odottamassa. Saavat odottaa aika pitkään.

2 kommenttia.

Uusi leiska

Sunnuntai 12.9.2004 klo 19:17. visakopu.net.

Nyt on visakopu.netillä uusi ulkoasu. Testattu vain Mac-selaimilla, joten minulla ei ole mitään tietoa miltä tämä näyttää Windowsin IE:llä. HTML-validaattori valittaa jostain Unicode-ongelmasta. Jos joku osaisi neuvoa mistä etsiä virheen aiheuttajaa, olisin kiitollinen.

19 kommenttia.

Kaupallis-taiteellinen tiedote

Sunnuntai 12.9.2004 klo 14:07. Joku muu.

Kaverit ovat ruvenneet vallan taiteellisiksi:

Sulalla on valokuvanäyttely tämän kuukauden ajan malmilaisessa ravintolassa.

Nikon bändi Slusnik Luna on julkaissut chill out -levyn. Levy ilmestyy fyysisessä muodossa lokakuun alkupuolella, mutta se on jo nyt ostettavissa MP3-muotoisena. Ja ilman DRM:ää.

1 kommentti.

11′09″01

Lauantai 11.9.2004 klo 14:56. Elokuvat ja TV.

Eilen tuli ykköseltä elokuva 11′09″01. Elokuva koostui 11 lyhytelokuvasta, jotka oli ohjannut 11 ohjaajaa 11 eri maasta. Tyylilaji oli vapaa, mutta aiheen piti koskea syyskuun 11. päivää. Elokuvien pituudeksi oli määritelty 11 minuuttia ja 9 sekuntia.

Paitsi tyyli, myös taso vaihteli. Paras ja tunteita herättävin jakso oli meksikolaisen Alejandro González Iñárritun ohjaama lyhytelokuva. Siinä oli lähes koko ajan musta ruutu ja taustalla kuului aluksi hälinää ja sitten kauhun huutoja ja romahtavan tornitalon jylinää. Hetkittäin näytettiin välähdyksiä WTC:n terrosti-iskun kauheuksia, kuten pilvenpiirtäjän yläkerroksista alas hyppääviä ihmisiä.

Aivan erilainen näkemys syyskuun 11. päivään oli iranilaisella Samira Makhmalbafilla. Hänen elokuvansa kertoi iraninafganistanilaisesta opettajasta ja hänen ala-asteikäisestä luokastaan. Siinä opettaja kertoi lapsille kaukana Amerikassa tapahtuneesta koko maailmaa järkyttäneestä tapahtumasta, mutta lapsille paljon läheisempää oli kaivoon pudonnut isä. Pilvenpiirtäjä oli lapsille täysin tuntematon käsite, matkapuhelimesta puhumattakaan. Amerikka ja “koko maailma” on aika kaukana, kun sitä katsoo lapsen silmin toiselta puolen maapalloa.

Brittiläisen Ken Loachin elokuva kertoi kyllä syyskuun 11:nnestä, mutta vuodesta 1973, ja tapahtumat sijoittuivat Chileen. 11.9.1973 kenraali Pinochet teki Yhdysvaltain avustuksella sotilasvallankaappauksen, koska Yhdysvaltain mielestä kansan valitsema sosialistinen presidentti Salvador Allende oli uhka amerikkalaiselle demokratialle. Pinochetin diktatuurin aikana 30 000 ihmistä “katosi”. Loach näytti elokuvassa pelottavan sarkastisesti pätkiä George W. Bushin puhetta, jossa hän uhkasi tuhota maat, jotka ovat riistävät kansaltaan vapauden ja demokratian.

Ei kommentteja.

Typografia paljastaa Bush-dokumentin väärennökseksi?

Perjantai 10.9.2004 klo 10:30. Maailmalta.

CNSNews.com: ‘60 Minutes’ Documents on Bush Might Be Fake.

“The 32-year-old documents produced Wednesday by the CBS News program ‘60 Minutes,’ shedding a negative light on President Bush’s service in the Texas Air National Guard, may have been forged using a current word processing program, according to typography experts.

Three independent typography experts told CNSNews.com they were suspicious of the documents from 1972 and 1973 because they were typed using a proportional font, not common at that time, and they used a superscript font feature found in today’s Microsoft Word program.”

1 kommentti.

Rentouttava sunnuntai-ilta

Tiistai 7.9.2004 klo 09:48. Elokuvat ja TV.

Kylläpä olikin virkistävä sunnuntai-ilta - tai sitten ei. Uuden asuintalomme rakennuttaja lahjoitti kaikille asukkaille elokuvaliput ja käytimme liput Fahrenheit 9/11:n katsomiseen. Michael Mooren kohua herättänyt dokumenttielokuva oli osittain hauska, mutta loppujen lopuksi aika ahdistava lähinnä sen takia, että se ainakin suurimmaksi osaksi on totta. Miten voi maailmasta löytyä tuollaista kaksinaismoralismia, jota Yhdysvallat levittää?

Elokuvan jälkeen menimme kotiin, jossa katsoimme telkkarista Epäilyksen polttopisteen. Kyseessä on englantilainen poliisisarja, jonka viimeisimmät jaksot ovat kertoneet tapauksesta, johon liittyy huumeita ja lapsiprostituutiota. Tosi rentouttavaa.

Vaan ei siinä vielä kaikki. Epäilyksen polttopisteen jälkeen käänsimme Neloselle, jossa tuli Titanicin viime minuutit. Rentouttavaksi ei voi sanoa myöskään elokuvaa, jossa tuhannet ihmiset hukkuvat ja joka kaiken lisäksi perustuu tositapahtumiin.

1 kommentti.

Habbo Hotel USA

Torstai 2.9.2004 klo 09:41. Habbo, Internet.

Sulake (jonka palveluksessa työskentelen) avasi eilen Yhdysvaltain version Habbo Hotel -pelistä. Julkistus sai huomiota myös lehdistössä ja blogeissa:

3 kommenttia.

ManU

Torstai 2.9.2004 klo 09:04. visakopu.net.

Visakopu.net on Manchester United.

Ei kommentteja.

BBEdit 8

Keskiviikko 1.9.2004 klo 09:55. Apple ja Mac.

Tekstieditorien kuningas BBEdit päivittyi versioon 8.0. Uutta on muun muassa usean dokumentin avaaminen samaan ikkunaan (jännää muuten, että nyt kun ihmisillä on paljon isommat ruudut kuin ennen, www-selaimet ja tekstieditorit ryhtyvät tiivistämään dokumentteja vähempään tilaan) ja paikallisen palvelimen käyttäminen dynaamisten www-sivujen esikatselussa. Ennestäänkin loistavaa monen tiedoston hakua on parannettu niin, että haun voi suorittaa useassa hakemistossa tai jopa usealla levyllä kerrallaan - ei siis pelkästään yhdessä hakemistossa ja sen alihakemistoissa. Text factory -toiminnon avulla voi luoda makroja, jotka tekevät tekstimuunnoksia tallennettavina sarjoina.

Yhdessä suhteessa BBEdit on kuitenkin mennyt huonompaan suuntaan. Uusi ikoni on aivan hirveä Comic Sans -versio vanhasta (vanhentuneesta) ikonista. Mutta ei hätää: Jon Hicks on tehnyt BBEditille korvaavan ikonin.

Ei kommentteja.

Näytä uudemmat kirjoitukset.