Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista

Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.

Arkisto: Joulukuu 2004

Kuin kaksi marjaa silmälasit päässä

Keskiviikko 8.12.2004 klo 10:16. Huumori.

Hmm, käytettävyysguru Jakob Nielsenissä [via Matkalla] ja onnettomuustutkija Kari Lehtolassa on samaa huvittavaa yhdennäköisyyttä.

Ei kommentteja.

Pönttöpää

Sunnuntai 5.12.2004 klo 13:40. Eläimet.

Romu ja lampunvarjostin

Romulla on jo kolmatta kertaa puolen vuoden sisällä “lampunvarjostin” päässä. Ensin se kastroitiin, sitten se tappeli ja onnistui työntämään tassunsa toisen hampaiden väliin ja nyt siltä leikattiin silmäluomesta pieni hyvänlaatuinen kasvain. Luulisi, että koira olisi jo oppinut tulemaan toimeen varjostimensa kanssa, mutta ei. Edelleen sen on yhtä hankala hahmottaa missä varjostin loppuu ja seinä alkaa. Se kolistelee varjostintaan ovenpieliin, se törmäilee sen kanssa lumipenkkaan (pönttöä ei ole vielä uskaltanut ottaa pois lenkin ajaksi, koska se ei ole kuin sekunnin murto-osa ja koira on raapaissut leikkaushaavan auki) ja se pelästyttää Woodya tökkimällä varjostimella kylkeen.

Toisaalta Romu on hankala varjostimensa kanssa myös tahallaan. Se on huomannut ulkona hauskan leikin: kun varjostimen upottaa lumihankeen ja nostaa äkillisesti leukaansa, hyvällä onnella iso lumipaakku lentää kaaressa. Tätä sitten voi toistaa kymmeniä kertoja lenkin aikana. Kotona sitten kaivetaan varjostimen koloista lunta ja muuta sinne jäänyttä ainesta.

3 kommenttia.

Yöllisiä koosteita ja spämmintorjuntaa

Lauantai 4.12.2004 klo 19:24. Blogit.

Tämänkin blogin käyttämä bloggaussofta WordPress on ryhtynyt julkaisemaan tulevasta 1.3-versiosta nightly buildeja eli ATK-sanakirjan mukaisesti yöllisiä koosteita. Testiversioon siirtyminen on nyt entistä helpompaa, kun tiedostoja ei tarvitse ladata CVS:stä. Uuden version käyttöä ei tietenkään vielä suositella tuotantopalvelimilla.

Podz on kerännyt ohjeita kommenttispämmin torjuntaan WordPressissä. Ainakin WPBlacklist-plugin on toimivaksi todettu ja kuulemma myös wp-comments.php-tiedoston uudelleennimeäminen on hyvä kikka. Sivulta löytyy myös paljon muita vinkkejä.

WordPress on muuten saamassa yhä suurempaa suosiota maailmalla. Applen Student Blogin alustana on WordPress (ja jos Apple sitä käyttää, sen on pakko olla hyvä, eikös vaan?) ja USA:ssa suuri kotisivutilan tarjoaja liittää WordPressin palveluvalikoimaansa. En tiedä onko Suomessa vielä millään firmalla tarjota asiakkailleen kotisivutilan hintaan sisältyvää blogia yhdellä napinpainalluksella.

5 kommenttia.

MBnet 10 vuotta

Perjantai 3.12.2004 klo 10:17. Internet.

MBnetin blogi net.nyt kertoo, että MBnet on nyt 10-vuotias. MBnet aloitti taipaleensa BBS:nä, mutta kehittyi myöhemmin tilaajien (ja muidenkin) omaksi www-palveluksi. Janne Pikkarainen kertoo:

MikroBitin numerossa 12/1994 esiteltiin tilaajille tarkoitettu uutuus: MBnet-purkki, johon otettiin yhteys modeemilla. Tekstipohjainen terminaaliohjelmalla käytettävä käyttöliittymä oli karu, mutta nopeakäyttöinen ja taatusti mainosvapaa, mitä nyt jossain vaiheessa purkin elinkaarta uudemmat nodekoneet mainostivat sisäänkirjautumisen yhteydessä yksirivisellä tekstillä jotain tyyliin “Bitit siirtää <tähän jonkin mikrovalmistajan nimi>”.

Onnea MBnetille!

1 kommentti.

Habbo Hotel Ajankohtaisessa Kakkosessa

Keskiviikko 1.12.2004 klo 14:12. Habbo.

Ajankohtaisella Kakkosella oli eilen juttu Habbo Hotelista. Jo otsikosta “Viekö virtuaalihotelli lasten viikkorahat?” ja johdannosta käy hyvin ilmi kuinka asenteellinen juttu oli jo lähtökohdiltaan.

Mitä sinä Pasi tekisit, jos lastasi haukuttaisiin ja tuupittaisiin, tai hänen huoneestaan varastettaisiin huonekalut? Jos oikeasti näin tapahtuisi, se olisi rankkaa kiusaamista. Mutta virtuaalimaailmassa ehkä riittäisi, että opastaisi lapsen turvallisemmille nettisivuille.

Koko jutusta oli yritetty tehdä kauhea kohujuttu siitä, kuinka Sulake vie lapsilta viikkorahat ja opettaa kiusaamaan muita. Ja kaiken lisäksi Sulake vielä aikoo riistää koko maailman lapsia laajentamalla hotellinsa muihinkin maihin! Harmi vain, että koko juttu lässähti siihen, ettei haastateltavia saatu sanomaan asioita, joita toimittaja olisi halunnut.

Sulakkeen Sampo Karjalainen puhui leppoisasti kannattavuudesta, tuotteen monistamisesta ja laajentumissuunnitelmista ja perheenäiti puhui siitä kuinka heillä yhdessä sovitaan rahojen käytöstä. Ainoastaan 7-vuotiaan tytön isä - mediatutkija kaiken lisäksi - valitti kuinka he olivat joskus käyneet kaksi kertaa Habbo Hotelia katsomassa ja oli kuulemma ollut ihan liian roisia pikku tyttöselle. Eivät sitten olleet kuitenkaan katsoneet käyttöohjeita, joissa selkeästi suositellaan peliä vain yli 13-vuotiaille. Toki pelin pitäisi olla sopiva kaiken ikäisille, mutta lapset ovat mitä ovat, ja virtuaalimaailmassa on helppo olla ilkeä. Sampo Karjalainen puhuikin aiheesta todeten, että Habbossa usein unohtuu, että toisenkin pelihahmon takana on oikea ihminen, jolla on oikeat tunteet.

Huvittavinta jutussa kuitenkin oli, kun toimittaja Sini Ojanperä kysyi äidiltä “Mutta mieltä olet huijauksista ja huonosta kielenkäytöstä?” Ei kai tuollaiseen kysymykseen ole kuin yksi vastaus ja silloin ei ole väliä ollaanko koulun pihalla vai virtuaalihotellissa.

Päivitys: Ajankohtaisen Kakkosen reportaasi on nyt julkaistu RealVideona.

5 kommenttia.

Näytä uudemmat kirjoitukset.