Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista
Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.
Roxette palaa studioon
Tiistai 21.3.2006 klo 21:22. Musiikki.
Täällä on ollut kovin hiljaista viime aikoina. Syynä on yksinkertaisesti ollut ajanpuute. Töitä on niin paljon kuin vain ehtii tehdä ja kaikki omat jutut ovat jääneet vähän taka-alalle.
Mainitaan nyt kuitenkin päivän suuresta uutisesta, eli siitä että Roxette palaa studioon. Bändillä on tänä vuonna 20-vuotisjuhlat ja sen kunniaksi Per ja Marie nauhoittavat pari uutta biisiä. Loppuvuodesta julkaistaan myös kauan odotettu “Rox Box” eli boksi, jossa on kolmelle cd:lle ja dvd:lle taltioituna yhtyeen hitit ja bonuksena harvinaisuuksia vuosien varrelta.
Tällä hetkellä Per Gessle on kuitenkin vielä kiireisenä oman Son of a Plumber -projektinsa kanssa. Tämä “yhden miehen orkesterin” debyyttilevy julkaistiin alunperin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa jo viime vuonna, mutta markkinointia tehtiin lähinnä vain Ruotsissa. Koska levy oli kotimaassaan suurmenestys (tähän mennessä jo yli 100 000 myytyä levyä), levy julkaistaan nyt “uudestaan” Euroopassa, mukaan lukien Suomessa. Levymyyntiä edistääkseen Per tulee promokeikalle Suomeen 8. huhtikuuta, jolloin hän esiintyy Huuma-ohjelmassa.
Studio, jossa Roxette aikoo tulevat biisinsä nauhoittaa on sama kuin missä myös Son of a Plumber -levy äänitettiin, Aerosol Grey Machine. AGM sijaitsee keskellä ei mitään Ruotsin maaseudulla ja sen omistaa tuottajastara Christoffer Lundquist. Lundquistin levy-yhtiöllä Junk Musikilla on kuvia ja teknisiä tietoja studiosta. Muusikko Doug Wyattilla on sivuillaan lisää kuvia.
Formulakausi alkaa, missä blogit?
Lauantai 11.3.2006 klo 11:44. Blogit.
Formula 1 -kausi alkaa Bahrainin osakilpailun aika-ajon merkeissä tänään. Hesari on alkanut julkaista uutta F1-blogia, joten ajattelin tarkistaa, josko formulakuskit julkaisevat omia blogejaan. Sellaiset olisivat kiinnostava kanava formulamaailman sisäpiiriin, mutta ikävä kyllä niitä ei juuri löytynyt. Kaikilla kuskeilla on kyllä omat sivunsa, joihin MTV3:n F1-sivuilta löytyy linkit, mutta lähes poikkeuksetta kuskien uutiset on kirjoitettu kolmannessa persoonassa.
Ainoastaan epäkiinnostavilla kuskeilla Christian Klienillä, Christijan Albersilla ja Vitantonio Liuzzilla on omat päiväkirjat sivuillaan. Niissäkään ei ole blogeihin yleensä liittyviä teknisiä ominaisuuksia kuten permalinkkejä, RSS-syötteitä tai kommentointimahdollisuutta.
Pieninä palasina maailmalla
Torstai 9.3.2006 klo 21:13. Blogit, Internet.
- Apajalla on Apaja Creative Solutionsin uunituore yritysblogi.
- Yritysbloggaus on tosi-tv:tä, sanoo Niko.
- Zeldman.com Reloaded. Jeffrey Zeldman on siirtynyt käyttämään WordPressiä. Zeldman myös kertoo miksi WordPress on niin hyvä.
- Google on ostanut Writelyn. Writely on selaimella käytettävä tekstinkäsittelysovellus. “Tee erikoistunut Web 2.0 -sovellus ja myy se Yahoolle tai Googlelle” tuntuu olevan hyvä bisnesmalli nykyään.
- Kalenterisovelluksen Google sen sijaan on tehnyt itse. Nimeksi on tulossa CL2 (ellei se sitten ole pelkkä koodinimi) ja TechCrunchilla on ruutukaappauksia.
- Vuoden 2005 parhaat suomalaiset lehtikuvat.
Homma bueno!
Keskiviikko 1.3.2006 klo 14:59. Huumori, Internet.
mZapp! on uusi suomenkielinen www-palvelu, joka kuulemma kilpailee MySpacen kanssa eli käyttäjät voivat luoda palveluun omia kotisivujaan. Palvelun rekisteröitymisprosessi vaatisi ehkä vielä vähän säätöä, sillä käyttäjiltä pyydetään ihan naurettava määrä tietoa.
Punaisella merkittyjen kenttien täyttäminen pakollista. Kaikki kentät on merkitty punaisella.
Pakollisia tietoja ovat muunmuassa täydellinen osoite, puhelinnumero, syntymäaika, ammatti, vuosittaiset bruttotulot ja tiedot matkapuhelimen MMS- ja Java-ominaisuuksista. Syntymäaikakentässä oletusarvona on 1. tammikuuta 1920. Viimeinen valittavissa oleva vuosi on 1988 eli palvelu antaa ymmärtää olevansa sallittu vain 18 vuotta täyttäneille. Kuitenkin heti seuraavalla rivillä alaikäiset voivat rastittaa saaneensa huoltajan suostumuksen rekisteröitymiseen. Ilmeisesti heidän pitää sitten valehdella syntymäaikansa.
“Perusfaktat ja palvelu pelaa… Homma bueno!” sanoo mZappin karmea tunnushahmo. “Yeah, right”, sanon minä.






