Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista

Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.

Arkisto: Elokuu 2006

Kurssin kautta eurooppalaiseksi ympäristövaikuttajaksi

Tiistai 22.8.2006 klo 10:30. Maailmalta.

Inka pyysi mainostamaan kurssia, joka kaipaa vielä osanottajia. Kurssiin kuuluu muun muassa vierailu Euroopan parlamentissa Brysselissä.

Kuinka meriä suojellaan? Miten edistetään kevyttä liikennettä ja turvataan puhdasta ilmaa? Entä millaista on kestävä kuluttaminen? Millaista on toiminta Brysselissä?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksia, kun ryhdyt

TULEVAISUUDEN EUROOPPALAISEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTTAJAKSI.

Luonto-Liitto järjestää 15-20-vuotiaille kurssin syksyn 2006 aikana. Meriin, ilmanlaatuun ja kulutukseen keskittyvät teematapaamiset ovat eri puolilla Suomea 9.-10.9., 30.9.-1.10. sekä 4.-5.11. Kurssilla tutustutaan siihen, miten näistä aiheista päätetään Euroopan unionissa juuri nyt - ja miten päätöksiin voidaan vaikuttaa. Ohjelmaan kuuluu myös vierailuja teollisuuslaitoksiin, ympäristötutkimukseen tutustumista sekä runsaasti mahdollisuuksia omaan vaikuttamistoimintaan. Kurssin yhteydessä vieraillaan europarlamentaarikko Satu Hassin kutsumana Brysselissä tutustumassa EU-toimintaan paikan päällä muutaman päivän ajan tammi-helmikuussa 2007. Ekskursioon osallistuminen maksaa 120 euroa osallistujalta. Osallistumismaksulla katetaan Luonto-Liitolle tulevia matkan järjestelykuluja sekä muun Belgian ohjelman kuluja.

Kurssin yhteydessä on myös mahdollisuus osallistua omakustanteisesti (35 euroa, sis. ruuan ja majoituksen) nuorten valtakunnallisille ympäristötoimintapäiville 13.-15.10. Lisätiedot osoitteesta www.miljoaktion.fi.

HAKEMINEN KURSSILLE

Kurssille haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta tulisi ilmetä hakijan syntymäaika ja yhteystiedot, miksi haluaa osallistua kurssille, millaiseen ympäristötoimintaan on osallistunut aiemmin ja/tai millainen toiminta kiinnostaa. Haemme kurssille innokkaita 15-20 -vuotiaita, joille kurssista olisi hyötyä ympäristöön liittyvässä toiminnassa myös jatkossa. Kurssille osallistuminen edellyttää englannin kielen taitoa.

Kurssihakemuksessa tulee myös käydä ilmi, onko hakija kiinnostunut osallistumaan Brysselin ekskursiolle.

Hakemukset lähetetään HETI sähköpostilla osoitteeseen eukurssi@wildmail.com.

Lisätietoja kurssista saa Luonto-Liiton ympäristöpoliittiselta sihteeriltä Hanna Kaisa Hellsteniltä, puh. 09-68 444 233 tai kurssin sähköpostiosoitteesta eukurssi@wildmail.com.

Ei kommentteja.

Safarin testiversioon kätevä mittaustoiminto

Maanantai 21.8.2006 klo 09:46. Apple ja Mac, Koodaus.

Apple jakaa Safari-selaimensa ytimenä olevan WebKitin päivittäistä (yöttäistä?) testiviersiota kaikille kiinnostuneille. Koska kyseessä on koodin viimeisin versio, ei kaikki aina toimi yhtä hyvin kuin julkaistussa Safari-versiossa. Siksi normaaliin päivittäiskäyttöön WebKitistä ei oikein ole.

WebKitissä tulee kuitenkin mukana ominaisuus, joka ehkä tulee joskus Safarin normaaliversioonkin. Web Inspector on työkalu, jolla voi tutkia www-sivun muodostavan html-koodin rakennetta. Web Inspector on ollut mukana jo jonkin aikaa, mutta nyt siihen on lisätty sivuelementtien mittaustoiminto. Sillä näkee jokaisen sivun elementin leveyden ja korkeuden sekä sisä- ja ulkomarginaalin koon (padding ja margin) ja kehysviivan (border) koon. [via Ajaxian]

Ei kommentteja.

Kysymyksiä talonostajalle

Keskiviikko 16.8.2006 klo 09:52. Talo.

Kun ihmisille kertoo ostaneensa talon, he reagoivat kukin eri tavalla. Tässä muutamia ensireaktioita:

  • Onko farmari-Volvo jo tilattu? (Ei, pitää pärjätä farmari-Seatilla.)
  • Kai ostatte nyt toisen auton? (Ei. Olemme molemmat töissä Helsingin keskustassa, joten emme käytä nykyistäkään autoa työmatkoihin.)
  • Hankitteko nyt kissan? (Niin… Tia sen kai loppujen lopuksi päättää.)
  • Paljonko maksoi? (Sopivasti. Meidän mielestä se oli hyvä diili.)
  • Milloin tulee kutsu tupareihin? (Varmaan pitäisi ensin ainakin muuttaa sinne.)

5 kommenttia.

Käytettävyys on eri asia kuin opittavuus

Torstai 10.8.2006 klo 14:40. Apple ja Mac, Maailmalta.

PA kirjoittaa hyvin Köyttöliittymäblogin artikkelissa Kyllä mä osaan käyttää Windowsia:

Moni on tyytyväinen opittuaan, kuinka tietty temppusarja tehdään, eikä sure sitä, että matkan varrella joutuu suorittamaan viisi ylimääräistä klikkausta, syöttämään ehkä tietoa, jonka kone jo tietää — ja että lopultakaan tämän tempun osaaminen ei mitenkään helpota toisen tempun keksimistä.

Ei kommentteja.

Lomailua Virossa

Sunnuntai 6.8.2006 klo 11:22. Kuvat, Matkailu.

Kun oli ensin käyttänyt kaksi viikkoa lomasta pankeissa, kaupantekotilaisuudessa ja muissa stressaavissa tilanteissa, oli hyvä vähän nollata itseään ulkomailla. Kuten jo aiemmin kerroin, kävimme automatkalla Virossa.

Ensin olimme kaksi yötä Tihusen hevostilalla Muhun saarella. Se oli hieno paikka ja minutkin pistettiin hevosen selkään pariksi tunniksi. Oli mahtavaa nähdä sadan hevosen lauma. Hevoset saivat olla puolivapaana ja esimerkiksi varsat usein seurasivat emojaan pitkillekin maastolenkeille.

Muhun jälkeen käväisimme yhden yön verran Kuressaaressa, Saarenmaan pääkaupungissa. Sen jälkeen ajoimme Haapsaluun, vietimme siellä yhden yön ja palasimme taas Suomeen. Valokuvia matkalta löytyy Flickristä.

Autoilu Virossa oli oikein mukavaa. Kaikki tiet, joita me ajoimme, olivat hyväkuntoisia ja suoria. Niin suoria ja tylsiä, että alkoi puuduttaa. Yöpaikkoja löytyi ainakin tällä kertaa myös ilman varausta. Tallinnassa ajaminen oli hankalampaa, mutta suurimmat ongelmat aiheutti kuitenkin vain kunnollisen kaupunkikartan puuttuminen.

Ei kommentteja.