Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista

Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.

Tätä kirjoitusta edellinen kirjoitus oli Kurssin kautta eurooppalaiseksi ympäristövaikuttajaksi ja seuraava kirjoitus on Krokotiilinmetsästäjä on kuollut.

Talo

Maanantai 4.9.2006 klo 08:48. Talo.

Lauantaiaamuna talo oli lopulta meidän. Ostettiin kottikärryt. Ja talikko. Lapiota ei ostettu, kun K-raudassa käteen otetun lapion terävä ruuvinkanta teki etusormen ja keskisormen yli jatkuvan useamman sentin viiltohaavan. Olisi siellä tietysti ollut parempia merkkejä ja malleja, mutta jotenkin meni innostus lapion ostamiseen. Ja ehtiihän sitä sitten myöhemmin.

Pihalla, joka on melkoisen kauheassa kunnossa, Tia talikoi vanhaa tunkiota siistimmäksi ja poisti kuivahtaneen saniaisen. Samaan aikaan minä kaivoin maasta voikukkia juurinen. Voikukkaa onkin pihan pinta-alasta noin puolet.

Piha on ilmeisesti jäänyt retuperälle, koska edelliset asukkaat ovat remontoineet sisätiloja niin innolla. Se sopii meille, koska vielä nyt meistä ei olisikaan keittiöremontin tekijöiksi. Saniaisten ja voikukkien nyppiminen sopii paremmin. Mutta kyllä meistä vielä tee se itse -miehiä ja -naisia tulee.

Kommentit

Ei kommentteja. Kommentit RSS-syötteenä.

Lisää kommentti

Nimi ja sähköpostiosoite vaaditaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.