Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista
Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.
iPhoto ja levytilan vapauttaminen
Torstai 8.6.2006 klo 21:47. Apple ja Mac, Omat jutut.
Osaisiko joku tätä blogia lukeva Macin käyttäjä kertoa, onko iPhotossa kaipaamaani ominaisuutta vai joudunko edelleen pitämään sitä vain päiväunenani. iPhotosta on helppo tehdä varmuuskopio CD:lle tai DVD:lle, mutta kuvat jäävät silti myös kovalevylle. Ne voi varmuuskopioinnin jälkeen poistaa, mutta silloin kaikki viittaukset kuvaan katoavat iPhotosta.
Kaipaamani ominaisuus on, että iPhoto säilyttäisi kirjastossaan kuvan thumbnail-version, mutta kun kuvaa yrittäisi avata isommaksi, ohjelma pyytäisi CD:tä, johon kuva on siirretty. Näin levytilaa säästyisi, mutta iPhoton kirjasto voisi jatkaa kasvuaan.
Tällä hetkellä oma kuvakirjastoni haukkaa jo yli 10 gigatavua kovalevytilaa, mutta en millään raaskisi poistaa kuvia iPhotosta, koska se on kuitenkin kätevin tapa selailla uusia ja vanhoja kuvia.
Lordi jyrää iTunes Music Storessa
Tiistai 23.5.2006 klo 09:47. Apple ja Mac, Huumori, Musiikki.
Lordin Hard Rock Hallelujah on tällä hetkellä Suomen iTunes Music Storen myydyimpien kappaleiden listalla sijoilla 1, 2, 5 ja 6. Lisäksi Lordin Supermonstars (The Anthem Of The Phantoms) on sijalla 10.
Yhteensopivuutta
Sunnuntai 2.4.2006 klo 15:32. Apple ja Mac, Koodaus.
Edellisessä jutussa valittelin ongelmia PHP:n asentamisessa MacBook Prohon. Nyt sain sen lopultakin onnistumaan.
En tiedä ovatko kaikki vaiheet pakollisia ja onko listalta mahdollisesti unohtunut jotain mitä yrityksen ja erehdyksen kautta tein, mutta tässä muutamia muistiinpanoja.
Käytin pohjana NetMusician Wikin hienoja ohjeita. Noudatin ohjeita muuten täysin, mutta olin jo asentanut MySQL 5:n virallisen binäärilevityksen, mikä aiheutti omat ongelmansa. NetMusicianin ohjeet on tehty PHP:n ja MySQL:n nelosversioita varten, mutta sen osalta ainoa tarvittava muutos oli vaihtaa neloset vitoseksi (esim. sudo port -v install php5 +apache +mysql5).
Asensin siis ensin ohjeiden mukaisesti duplikaatit Apachesta ja MySQL 5:stä. Sen jälkeen asensin PHP:n, mutta se ei toiminut, koska se yritti käyttää DarwinPortsin asentamaa MySQL:ää eikä sitä, joka minulla oli jo toiminnassa. Ratkaisuna oli ennen asennusta muokata Portfile-tiedostoa (/opt/local/var/db/dports/sources/rsync.rsync.darwinports.org_dpupdate_dports/www/php5/Portfile) riviltä 150 alkaen:
variant mysql5 conflicts mysql3 mysql4 {
depends_lib-append port:mysql5
configure.args-delete --without-mysql
configure.args-append --with-mysql=/usr/local/mysql \
--with-mysql-sock=/tmp/mysql.sock \
--with-mysqli=/usr/local/mysql/bin/mysql_config
post-extract {
file mkdir "${workpath}/mysql5"
file link -symbolic "${workpath}/mysql5/lib" "/usr/local/mysql/lib"
file link -symbolic "${workpath}/mysql5/include" "/usr/local/mysql/include"
}
}
Jos muuten PHP:n asennus epäonnistuu libmcryptin tarkistussumman laskemiseen (kuten minulla tapahtui), ratkaisuna on muuttaa kyseisen kirjaston Portfile-tiedostoa (/opt/local/var/db/dports/sources/rsync.rsync.darwinports.org_dpupdate_dports/devel/libmcrypt/Portfile) ja poistaa master_sites-listasta “sourceforge:”.
Tämän jälkeen PHP asentui kiltisti. Asennuksen jälkeen poistin juuri asennetun Apachen (sudo port uninstall apache) ja deaktivoin MySQL:n (sudo port deactivate mysql5). Nyt käytössä olivat käyttiksen oma Apache ja virallinen MySQL.
Sitten saa vielä nähdä, toimiiko kaikki vielä kun ensimmäisen kerran buuttaan tämän koneen…
Epäyhteensopivuutta
Lauantai 1.4.2006 klo 20:05. Apple ja Mac, Duuni, Musiikki.
MacBook Pro on nyt ollut muutaman päivän käytössä. Intel-prosessorin aiheuttamiin yhteensopivuusongelmiin on törmännyt jo monta kertaa. Ensimmäinen törmäys tapahtui ohjelmointiympäristö Eclipsen kanssa. Uusin versio 3.1.2 ei edes käynnisty Intel-Macilla ilman vippaskonsteja. 3.2-version uusin kehitysjulkaisu kyllä käynnistyy, mutta töiden kannalta melko olennainen JettyLauncher ei vielä toimi 3.2:ssa millään alustalla. Onneksi joku oli julkaissut yhdestä Eclipsen osasta Intel-yhteensopivan version, jonka avulla 3.1.2:n sai toimimaan.
Seuraava ongelma tuli PHP:n kanssa. Haluan saada testipalvelimen omalle koneelle, jolloin PHP on välttämätön Apachen laajennus. En ole mikään unix-guru, joten Marc Liyanagen PHP-binääri on ollut suureksi avuksi aiempien koneiden kanssa. Asennusohjelma kyllä käynnistyy kauniisti tälläkin koneella, mutta asennus epäonnistuu joka kerta.
Juuri nyt olen asentamassa PHP:tä DarwinPortsin kautta. Myöskään DarwinPortsin binääriversio ei toiminut tällä koneella. Lähdekoodista sen sai kuitenkin käännettyä muutamassa minuutissa ja nyt PHP 5 on asentumassa. Saa nähdä kuinka käy.
Duunirintamalla olisi tarkoitus ensi viikolla saada tehtyä iso julkaisu. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
The Daily Roxettessa julkaisimme aprillipäivän kunniaksi ihan kaksi pilajuttua: Per releases EP in German: “A gift to my loyal fans” ja Per miscalculates; Roxette anniversary cancelled for ‘06. Ansaan ovat jotkut menneet, vaikka varsinkin jälkimmäinen juttu on pistetty aika överiksi.
Microsoft lopettaa Macin IE:n tukemisen
Maanantai 19.12.2005 klo 10:13. Apple ja Mac, Internet.
Microsoft on julkaissut tiedonannon Internet Explorerin Mac-version tulevaisuudesta:
In June 2003, the Microsoft Macintosh Business Unit announced that Internet Explorer for Mac would undergo no further development, and support would cease in 2005. In accordance with published support lifecycle policies, Microsoft will end support for Internet Explorer for Mac on December 31st, 2005, and will provide no further security or performance updates.
Additionally, as of January 31st, 2006, Internet Explorer for the Mac will no longer be available for download from Mactopia. It is recommended that Macintosh users migrate to more recent web browsing technologies such as Apple’s Safari.
[via Slashdot]
Mac OS X 10.4.3 ja Acid2
Tiistai 1.11.2005 klo 10:26. Apple ja Mac, Koodaus.
Apple julkaisi tänään Mac OS X 10.4.3 -päivityksen. En ole vielä sitä asentanut, mutta nörttejä kiinnostanee, että päivityksen jälkeen Safari läpäisee Acid2-testin. Testi mittaa, kuinka hyvin selain tukee uusimpia standardeja ja kuinka selain suoriutuu virheellisestä css-koodista.
Itse en ole Acid2:n hyödyllisyydestä kovin varma. Ainakaan se ei ole mittari siitä, kuinka hyvin normaalit www-sivut latautuvat, sillä testi sisältää hyvin erikoista css- ja xhtml-koodia. Varsinkaan se ei ole kunnollinen mittari silloin, jos selaimen koodi ainoastaan optimoidaan suoriutumaan Acid2-testistä, mutta unohdetaan kaikki “tavallisten” sivujen ongelmat, joista selaimen pitäisi myös selvitä.
Acid2-tuki tehtiin Safarin lähdekoodiin jo huhtikuussa, joten tämän perusteella Applella kestää noin puoli vuotta saada koodiin tehty muutos läpi versionhallinnasta ja laaduntarkkailusta. Kriittisten bugien korjauksessa aikataulu on toki nopeampi.
Applelta ammattilaisten kuvankäsittelysofta
Torstai 20.10.2005 klo 19:42. Apple ja Mac.
Apple julkisti eilen Aperture-kuvankäsittelysoftan, joka on tarkoitettu RAW-formaatteja käyttäville valokuvauksen ammattilaisille. Softalla on melkoiset laitteistovaatimukset laitteistosuositukset:
- Dual 2GHz Power Mac G5 or faster
- 2GB of RAM
- One of the following graphics cards:
- ATI Radeon X800 XT Mac Edition
- ATI Radeon 9800 XT or 9800 Pro
- NVIDIA GeForce 6800 Ultra DDL or 6800 GT DDL
- NVIDIA GeForce 6600 LE or 6600
- NVIDIA GeForce 7800 GT
- NVIDIA Quadro FX 4500
- 5GB of disk space for application, templates, and tutorial
- DVD drive for installation
Päivitys: Kuten Aapo Laitinen kommentissaan mainitsi, kyseessä olivat laitteistosuositukset eivätkä -vaatimukset. Vaatimuksena on “ainoastaan” gigatavu muistia ja 1,25-gigahertzinen G4.
Ostoksia
Torstai 6.10.2005 klo 09:21. Apple ja Mac, Internet, Maailmalta.
Pari uutista yritysostoksista maailmalla:
- NewsGator osti NetNewsWiren. Yksi maailman suosituimmista RSS-lukijaohjelmista, Mac OS X:n päällä toimiva NetNewsWire on nyt osa NewsGatorin tarjontaa. NewsGatorilla oli jo aiemmin netissä käytettävä RSS-palvelu ja myöskin yritysoston kautta hankittu Windows-lukijaohjelma.
- Yahoo! osti Upcoming.orgin. Nettipohjainen kalenteripalvelu Upcoming.org on nyt osa Yahoo-yhtiöitä. Huhu kertoo, että myös Google olisi kehittämässä kalenterisovellusta.
Päivitys: Tämä on myös mainitsemisen arvoinen ostos, josta on tänään uutisoitu:
- Jason Kottken raportoima huhu kertoo, että Dave Winer on myynyt Weblogs.comin VeriSignille. Hinta on kuulemma ollut noin viisi miljoonaa dollaria. Vaikka se ei nyt suoranaisesti tähän liitykään, niin sekä Dave Wineria että VeriSignia pidetään yleisesti hankalina, ellei jopa pahoina. Lue vaikkapa Dave Winer considered harmful ja hae Googlella verisign evil.
Päivitys 7.10.: Kuten Kari Haakana tuolla kommenteissa mainitsi:
- AOL on puolestaan ostanut Weblogs Inc.-yhtiön. Kaupassa AOL:lle siirtyi muun muassa suosittu härveliblogi Engadget. Myyntihinta on huhujen mukaan ollut 25 miljoonaa dollaria.
Google Talk, iChat ja SSL-virhe -9843
Sunnuntai 11.9.2005 klo 17:17. Apple ja Mac, Internet.
Googlen pikaviestinjärjestelmää Google Talkia voi käyttää myös Applen iChatilla, sillä Google Talk perustuu Jabber-teknologiaan, jota iChat tukee. Jokin aika sitten loggautuminen Google Talkiin lakkasi kuitenkin toimimasta. iChat antaa aina virheilmoituksen “Could not connect to Jabber. An unexpected SSL error occured. [-9843]”.
Google on tietoinen ongelmasta ja vetoaa siihen, että Google Talk on vasta betaversiossa. Vaan mikäpä Googlen palveluista ei olisi? Yhtiö kertoo iChat-ohjesivullaan, että korjaus olisi tulossa “muutamien päivien kuluessa”.
Päivitys 21.9.: Google Talk toimii taas iChatin kanssa.
Näytä uudemmat kirjoitukset ja vanhemmat kirjoitukset.







