Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista
Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.
Päivän sukkahousuniksi
Sunnuntai 4.1.2009 klo 15:27. Eläimet, Huumori.
Hesari on ruvennut tänään Pirkka-lehdeksi. Hesarissa kerrotaan uudenvuoden paukkeessa karanneista eläimistä ja kuinka niitä voi houkutella takaisin kotiin:
Karkulaista voi houkutella katoamispaikalta kotiin merkitsemällä oikean reitin hajujäljillä. Hajujälkiä voi tehdä esimerkiksi vetämällä maata pitkin sukkahousuja, joiden lahkeeseen on pujotettu tonnikalaa.
Meillä onneksi ei koirat eikä kissa juuri korvaansa loksauta ilotulitteiden paukkeelle. Lapsikin heräsi vähän ennen puoltayötä vain sen takia, että vaippa piti vaihtaa.
Tulossa pian: Internet Explorer 6!
Perjantai 21.11.2008 klo 21:55. Huumori, Internet.
Onhan tämä vain vitsi, onhan? Nyt ei kyllä olla edes lähelläkään aprillipäivää. Robert Nyman kirjoittaa blogissaan, että Windows Mobilen uusi selain perustuu Internet Explorerin pahamaineiseen kuutosversioon:
The Windows Mobile Team blog writes in Internet Explorer Mobile 6 that they’re bringing a new web browser version to the Windows Mobile operating system. And guess what: major parts of it seems to be based on IE 6!
The idea is to offer a full desktop web browsing experience but on a cell phone. From the CNET article Inside Microsoft’s new mobile browser:
The biggest benefit will be the fact that it is the full IE 6 rendering engine, meaning that any page that renders properly in IE 6 on the PC should do just fine on Windows Mobile.
What? Like, what?!
Mitenkäs päin se nyt menikään?
Perjantai 14.11.2008 klo 15:38. Huumori, Maailmalta.
YLE Uutiset 14.11. klo 12.31: Metallica-rumpali maksoi 14 miljoonaa Basquiatin maalauksesta
YLE Uutiset 14.11. klo 13.47: Metallica-rumpali sai miljoonia Basquiatin maalauksesta
Vaan eipä sitä muuallakaan tunnuta nyt tietävän, että miten tarina oikein meni, kun Google Newsiä katsoo. Oikea uutinen taitaa olla jälkimmäinen, eli Lars Ulrich myi taulun.
Varo Facebookia: identiteettisi hämärtyy!
Perjantai 4.7.2008 klo 08:20. Huumori, Maailmalta.
Päivän huumoriuutinen:
Iltalehti: Asiantuntija: Facebook-sukupolvi on vaarallinen
Brittiasiantuntija varoittaa, että liiallinen uppoutuminen sosiaalisiin nettiyhteisöihin, kuten Facebookiin ja MySpaceen, voi johtaa identiteetin hämärtymiseen ja äärimmäisiin tekoihin.
- Se on maailma, jossa kaikki liikkuu nopeasti ja muuttuu koko ajan. Siellä ihmissuhteet voi päättää klikkaamalla hiirennappia ja muuttaa oman identiteetin silmänräpäyksessä, tohtori Himanshu Tyagi totesi Ison-Britannian arvostetuimman psykiatrijärjestön Royal College of Psychiatristsin vuosikokouksessa.
Joo, niin varmaan.
Luulen kyllä, että henkisesti epätasapainoiset ihmiset olisivat epätasapainoisia vaikka eivät käyttäisikään nettiä. Ja sitä paitsi virtuaalimaailmoissa ja nettiyhteisöissä saa kaverisuhteita, joita ei muuten ehkä saisi.
Loistoduuni Disney Worldissa
Keskiviikko 11.6.2008 klo 08:16. Huumori, Maailmalta.
Työvoimatoimiston sivuilta löytyy tällainen ilmoitus:
Kuvittele miten jännittävää olisi työskennellä Walt Disney World® Resortissa, Buena Vista -järvellä, Floridassa, Yhdysvalloissa ja ansaita itsellesi Certificate in Hospitality Management -diplomi University of Central Floridassa! Nyt voit tehdä unelmastasi totta hakeutumalla Walt Disney World J1 korkeakoulu-yhteistyöohjelmaan. Tämä mahdollisuus voi avata sinulle monia ovia, ja tarjota sinulle erittäin ammattimaiset puitteet kehittää kykyjäsi. Lisäksi, saat roppakaupalla unohtumattomia kokemuksia joka päivä!
Walt Disney Resort etsii työntekijöitä kuuden kuukauden ajanjaksoksi. Olet joko viimeisen vuoden opiskelija hotelli- ja ravintola-alalta tai sinulla on vähintään kolmen vuoden opinnot joltakin seuraavista aloista: kaupan ja hallinnon, kansainvälisen kaupan, turismin tai hotelli -ja ravintola-alalta.
Kuulostaa hienolta, vai mitä? Katsotaanpa tarkemmin:
Palkka:
n. 7 $ tunti. Minimityöaika väh. 30 h viikossa taataan.Vakuutukset:
Sinulla tulee olla voimassaoleva (itse hankittu) sairausvakuutus koko työskentelyjakson ajaksi.Saapuminen kohteeseen:
Maksat sekä meno- että paluumatkasi kohteeseen itse.Asuminen:
Walt Disney World Co. järjestää sinulle asunnon hintaan 71$-90$ viikossa, 2-4- hengen kesken jaetuissa huoneissa.[...]
Visa: Walt Disney World Co. järjestää ja maksaa työntekijän J-1 Visan (800$). Sinun on maksettava 150 euron (150€) maksu Yhdysvaltain suurlähetystöön.
Huom! Sinun on maksettava 2000 $ korkeakoulumaksua. Lisää tietoa saat sivuilta: http://www.disneyinternationalprograms.com.
Eli kuuden kuukauden työstä joudut maksamaan vähintään 3854 dollaria plus lennot ja vakuutukset ja palkkaa saat 5040 dollaria miinus verot. Se tekee bruttona 767 euroa puolessa vuodessa ja siitä summasta pitää vielä maksaa lennot, vakuutukset ja vapaa-ajan kulut. Mahtava diili!
Tialle kiitos vinkistä!
Näytä vanhemmat kirjoitukset.







