Suomalaisten sivustojen kävijämääriä listaava Oindex on julkaissut ensimmäisen viikkolistauksensa. Mukana on 43 uskaliasta betatestaajaa, niiden joukossa myös The Daily Roxette uniikkien kävijöiden mukaan listattuna sijalla 18. Muutenkin sivusto on listan puolivälissä eri tavoilla mitattuna. Ainoastaan ulkomaankävijöiden määrässä The Daily Roxette on ihan omassa sarjassaan. Kävijöistä peräti 98,21 % tulee Suomen ulkopuolelta.
Oindexiin voi rekisteröityä kuka tahansa innokas tilastojen seuraaja. Tilastodata tulee Google Analyticsistä, eli GA-seuranta pitää asentaa sivustolle, jotta Oindexiin saa numeroitaan näkyviin.
Julkaisua voi varmaan sanoa lehdistötiedoteautomaatiksi, kun sen “uutinen” päättyy näin:
Osa julkkiskilpailijoista lähtee kohti Buenos Airesia jo tulevana viikonloppuna, osa toukokuun puolivälissä. Kaikkia voi puhelinhaastatella ennen lähtöä ja osalla on aikaa myös varsinaisiin haastatteluihin.
Suomen kieli on siitä helppoa, että sanat lähes poikkeuksetta lausutaan samalla tavalla kuin ne kirjoitetaan. Arkikieleen on tullut myös lähinnä englannista sanoja ja tuotemerkkejä, jotka alunperin lausutaan hyvinkin eri tavalla kuin mikä niiden kirjoitusasu on, mutta silti Suomessa ne lausutaan kuten ne kirjoitetaan. Esimerkkinä näistä vaikkapa Fairy ja Google.
Hankalaksi asiat menevät, kun arkikielessä on sanoja, jotka lausutaan eri tavalla kun kirjoitetaan ja joita yleisimmin käytetään vain puheessa. Netin huutokaupoissa ja kirpputoreilla törmää pariin tällaiseen sanaan jatkuvasti. Ne ovat fleece ja college. Niistä näkee mitä erilaisimpia kirjoitusasuja, tässä muutamia:
fleese
fleeze
flees
fliis
fliisi
kollege
gollege
collage
kollage
gollage
colege
golits
colits
kolitsi
colitsi
golitsi
Muistan joskus lukeneeni hakukoneesta, jolla pystyi etsimään nimenomaan väärin kirjoitettuja huutokauppoja eBaystä. Joitakin tuotteita etsiessä sellaiselle on selvästikin tarvetta.
Tämän blogin taustavoimana toimiva WordPress on päivitetty tuliterään 2.5-versioon. Tähän mennessä vaikuttaa siltä, että päivityksessä kaikki sujui todella vaivattomasti. Uusi ylläpitokäyttöliittymä näyttää hyvältä ja nätiltä. Kaikki asennetut plugarit toimivat heti. Osasta oli ilmestynyt uusi versio ja niiden päivittäminen onnistui yhdellä klikkauksella suoraan ylläpitokäyttöliittymästä.
Muutin samalla blogin oikean reunan käyttämään widgetejä, joiden järjestystä ja sisältöä voi muokata kätevästi ilman, että ulkoasuteeman tiedostoihin tarvitsee koskea. Facebookin, Lingon, The Daily Roxetten ja Vierityspalkin sisältö haetaan WordPressin sisäänrakennetulla RSS-widgetillä. Flickrin kuvat haetaan FlickrRSS-plugarilla, joka toimii myös widgetinä.
Onneksi en ole Sampo Pankin asiakas. Ensin pankin verkkopalvelut ovat useamman päivän tarkoituksellisesti pois käytöstä uuteen järjestelmään siirtymisen takia ja sitten kun palvelut saadaan lopulta käyttöön, ne eivät toimi. Nyt kaiken sähläyksen jälkeen ainakin verkkopankin pitäisi toimia, mutta kuinka hyvin? Ei ainakaan hyvältä näytä Macilla.
Mac-käyttäjien oletusselain on Safari, josta on juuri ilmestynyt uusi 3.1-versio. Tältä Sampon verkkopankki näytti tänään Safari 3.1:ssä, kun käyttöjärjestelmänä on Mac OS X 10.4.11:
Firefox 3 beta 4:ssä näytti vielä huonommalta. Se on toki vasta selaimen esiversio, mutta voisi sivusto nyt edes jonkun varoituksen epäyhteensopivuudesta antaa. Ulkomaisissa nettipankeissa on ymmärtääkseni käytäntönä “whitelistata” selaimet eli vain toimivaksi todetuilla selaimilla pääsee sisään ja muille annetaan tylysti virheilmoitusta.
Tässä verkkopankki koko komeudessaan Firefox 3 beta 4:llä:
Sivun sisältö muuten kirjoitetaan kokonaan JavaScriptillä. Skriptejä lukuunottamatta se sisältää ainoastaan yhden noscript-tagin, jossa kerrotaan sivujen vaativan JavaScriptin. Kävin debuggerilla skriptiä läpi kunnes kyllästyin, mutta ainakin skriptissä testataan sisältääkö user agent -tieto tekstin “mac” ja jos sisältää, käyttöjärjestelmän oletetaan olevan Mac OS X ja kaikissa muissa tapauksissa Windows.
Kuuluisaa sisäänkirjautumiseen käytettävää Java-applettia en siis päässyt näkemään. Lisää Java-appletista löytyy ainakin täältä:
Ehkä söpöintä mitä olen elämässäni nähnyt oli kun kohta kaksi kuukautta täyttävä Arttumme kuunteli eilen lukemaani satukirjaa. Arttu tuijotti herkeämättä kirjan värikkäitä kuvia ja heilutti innostuneesti käsiään ja jalkojaan. Tammen kultaiset kirjat -sarjaan kuuluva Antti autotehtaassa sai selvästi suuren suosion.
Artulta on hävinnyt käsistä puristusrefleksi. Vastasyntynyt tarttuu refleksinomaisesti esimerkiksi vanhemman ojentamaan sormeen, mutta myöhemmin refleksi katoaa. Sen jälkeen vauvan täytyy opetella tarttuminen uudestaan. Kyllä ihmislapsi on ihmeellinen otus.
- Pakkauksessa oli kolme paprikaa, joista yhden olimme käyttäneet ruuanlaitossa. Kun otin toista paprikaa muovipakkauksesta, ja halkaisimme sen, sisältä kuoriutui koiperhonen, Lehtola kuvailee karmivaa löytöään.
[…]
Koiperhonen on edelleen Lehtolan tallessa ja hän aikoo ottaa yhteyttä paprikan maahantuojaan.
Firefoxin kolmosversiosta on ilmestynyt kolmas beta ja selain alkaa olla varsin käyttökelpoinen pääselaimeksi. Itse olen käyttänyt pääselaimena jo edellistä kakkosbetaa.
Firefox 3 on huomattavasti nopeampi kuin Firefox 2 ja esimerkiksi kirjanmerkkien hallintaa on kehitetty. Kätevä ominaisuus on myös se, että osoitekenttä toimii samalla hakuna sivuhistoriaan. Haku kohdistetaan paitsi osoitteisiin, myös sivujen titleihin. Mac-käyttäjät tulevat pitämään siitä, että nyt Mac-versio näyttää paljon enemmän Mac-ohjelmalta kuin Firefox on koskaan näyttänyt. Isompi lista uudistuksista löytyy Mozillan sivuilta.
Jos Firefox 3:n haluaa ottaa käyttöön, kannattaa tehdä sitä varten oma käyttäjäprofiili, jotta vanhaan Firefoxiin palaaminen on tarvittaessa mahdollista. Homma toimii näin:
Firefox 3 käynnistyy ja ensimmäiseksi avaa ruudulle profiilienhallintanäkymän. Luo uusi profiili ja valitse “Don’t ask at startup”, niin jatkossa Firefox 3 aukeaa suoraan ikonia klikkaamalla.
Ohjeet profiilin luomiseen Firefox 3:a varten ovat alunperin John Resigin blogista. Hänen ohjeissaan puhutaan vielä Proto-teeman asentamisesta, mutta beta 3:ssa se on Macin vakioteema.
Seuraavaksi ohjeita Firefoxin laajennusten käyttöönotosta. Lue lisää…