Visa Kopun blogi kiinnostavista asioista

Tilaa RSS-syöte. Vanhempia kirjoituksia löytyy arkiston ja haun kautta. Yhteyden minuun saa sähköpostilla, visa@visakopu.net.

Tätä kirjoitusta edellinen kirjoitus oli Tulostusohje ja seuraava kirjoitus on Taustakuvageneraattori Softysille.

Töitä pukkaa

Tiistai 16.5.2006 klo 22:09. Duuni, Habbo, Internet.

Töitä on viime aikoina ollut niin paljon, ettei ole oikein saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään blogiin. Siitä tulee huono omatunto, vaikka ihan itseä varten tätä kai kuitenkin tekee. Anteeksipyyntö kuitenkin kaikille, jotka ovat pahoittaneet mielensä siitä ettei täällä tai Lingossa ole vähään aikaan ollut elämää.

Töissä olen nykyisin tiimissä, joka tekee Habbon kotisivuja. Vanhojen kotisivujen parissa työskentelevä tiimi olin lähinnä minä itse, mutta nyt kotisivusovellukseen panostetaan kunnolla ja hommia on tekemässä kokonainen tiimi. Uudet sivut on julkaistu jo useissa maissa, yhtenä viimeisimmistä Habbo USA. Samalla saitin nimi on vaihtunut Habbo Hotelista Habboksi, joka on brandi, jonka yksi tuote (tosin suurin ja kaunein sellainen) on Habbo Hotel.

Maailmalla myös Yahoo ja Flickr ovat uudistumassa. Flickrin navigaatio muuttui kesken kaiken, kun olin aiemmin illalla lisäämässä kuvia viime viikonlopun koiraleiriltä. Yahoon ulkoasu-uudistus on kertakaikkisen komea. Yahoo User Interface Blog kertoo kahdessa artikkelissaan taustoja uudistukselle: Peeling Back the Interface of the Yahoo! Home Page Beta ja Patterns Behind the Yahoo! Home Page Beta.

Ai niin ja Flickr ei enää ole beta! Nyt se on gamma.

Kommentit

3 kommenttia. Kommentit RSS-syötteenä.

  1. Niko kirjoitti 17.5.2006 klo 08:19:

    Komea on Yahoo, ja niin kovin jähmeä layout. Ei sentään 1000 pikseliä leveä ja jähmeä. Mikä siinä on kun nyt on muotia tehdä noita venymättömiä saitteja?

  2. Visa kirjoitti 17.5.2006 klo 09:27:

    Mutta saahan sen sentään sieltä options-valikosta muutettua jähmeäksi ja kapeaksi :-)

  3. Janne kirjoitti 19.5.2006 klo 08:49:

    Uusi Yahoo ei tosin toimi esimerkiksi Caminolla, koska se ei kuulu tuettujen selainten (IE ja Firefox 1.5) joukkoon.

Lisää kommentti

Nimi ja sähköpostiosoite vaaditaan. Sähköpostiosoitetta ei julkaista.