|
Tarinoita Woodyn elämästä: 0 – 6kk
Kuinka kaikki alkoi
Woody on tätä kirjoitettaessa ollut meillä puolisen vuotta. Tuntuu siltä, kuin se olisi ollut täällä aina. Tietysti aina välillä ajattelee kaiholla sitä aikaa, kun ei tarvinnut lähteä ulos sateeseen ja myrskyyn jos ei huvittanut, keittiön lattiaa ei tarvinnut pestä kuin ehkä kerran parissa kuukaudessa ja keittiön pöydällä voi jopa pitää pöytäliinaakin. Eikö minulla todellakaan ollut kamalan tylsää silloin? Minä olin kyllä aina halunnut koiraa, ihan pienestä asti, mutta äitini ei koskaan suostunut siihen. Oli minulla sitten marsuja, kaloja ja muita pikkuotuksia, mutta koiraa minä halusin silti koko ajan. Vuoden -98 loppupuolella alkoi sitten kotoa pois muuttaminen olla ajankohtaista, ja silloin aloin myös toteuttaa koirahaavettani intensiivisemmin. Minulla oli koiralle kaikki tarvikkeet hihnasta ja kaulapannasta ruokakuppiin, ja vielä 15 kiloa arvonnasta voitettua koiranruokaakin. Tulevan koirani rotu ja muut yksityiskohdat oli jo päätetty; sen olisi oltava merkkivärinen hovawarturos. Ajattelin, että minulla ei olisi oikein aikaa kasvattaa pikkupentua, joten voisin mielelläni ottaa jo vähän vanhemman, noin vuoden ikäisen koiran.
Maaliskuussa -99 muutin poikaystäväni Visan kanssa Vallilaan. Olin juuri ehtinyt kotiutua, kun pääsiäisenä sain kutsun tulla Päivi Felixsonille katsomaan hänen koiriaan; kahta aikuista ja pentuja, joita oli kolme jäljellä. Kyllähän minunkin järkeni sanoi, että ei koiranpentuja voi mennä vain katsomaan, mutta koska olin etsimässä vanhempaa koiraa enkä missään nimessä pentua, luulin jotenkin olevani immuuni näille pennuille. Yhdeksän pennun pentueesta oli siis jäljellä kolme. Uros ja kaksi narttua. Ne olivat kymmenen viikkoa vanhoja, noin seitsemänkiloisia ja villejä kuin mitkä. Päivi päästi ne pentulaatikosta olohuoneeseen riehumaan. Uros oli hieman sisariaan isompi ja paljon rauhallisempi, ja jäi leikissä koko ajan häviölle. Nartut taas olivat oikeita pikkuriiviöitä ja hyvin tasaväkisiä. Ne jaksoivat riehua täyttä päätä monta kymmentä minuuttia. Istuin lattialla irroitellen välillä pentujen naskalihampaita vaatteistani ja aina välillä pyydystin jonkun pennuista hetkeksi syliini.
Juttelimme Päivin kanssa koirista ja koiranpidosta yleensä ja näistä koirista erityisesti. Päivi etsi toiselle nartuista sijoituskotia ja vihjaisi, että voisi sijoittaa sen minulle jos voisin sittenkin ottaa nartun. Kotimatkalla soittelin parille sukulaiselle ja tuttavalle ja kysyin neuvoa; olin löytänyt hyväluonteisen tulevan palveluskoiran, mutta se oli pentu ja "väärää" sukupuolta. Pari päivää olin kuin tulisilla hiilillä ja mietin mitä tehdä. Lopulta lähetin Päiville sähköpostia ja kysyin, oliko pentu vielä vapaana vai mietinkö turhaan. Päivi vastasi että se oli vapaana, ja laittoi viestin mukaan liitteeksi vielä kuvan Woodysta kolmeviikkoisena.
Tehokasta suostuttelua.
Seuraavana päivänä ilmoitin, että pennun voi varata minulle. Sitä päätöstä en ole hetkeäkään katunut. En niinä satoina kertoina, kun siivosin Woodyn pieniä ja isompiakin vahinkoja lattioilta. Enkä niinä kymmeninä kertoina kun se puri naskalihampaillaan kipeitä naarmuja käsivarteeni. Heti kun toin Woodyn kotiin, otin matot pois lattialta. Tosin sekin oli liian myöhäistä; eteisen matolle oli jo ilmestynyt lammikko. Kengät piti myös siirtää eteisen siivouskomeroon piiloon. Siellä ne ovat tänä päivänäkin. Woodyn kasvaessa kaappeihin ja laatikoihin alkoi sitten siirtyä kaikki, mihin pentu ylettyi.
Ensin keittiön tuolien istuinpehmusteet, sitten takit eteisen naulakosta ja pöytäliina keittiön pöydältä. 12-viikkoisena Woody oppi avaamaan ovia. Sen jälkeen piti jo ruuvata hakoja niihin oviin, jotka aukeavat siitä poispäin. Ja nyt tavarat eivät ole enää turvassa kaapeissakaan. Muista tuhoista en nyt viitsi julkisesti kertoa, koska vuokraisäntämme saattaa nähdä tämän eikä hän varmasti ilahtuisi lukemastaan. Mutta kyllä ne vahingot korjatuiksi tulevat ennen kuin me muutamme täältä, enkä minäkään ihan joudu konkurssiin sen takia. Olen minä monta kertaa kiroillut Woodyn tuhoamisvimmaa ja pureskeluintoa eikä ulos lähteminen keskellä yötä koiranilmalla kuulu myöskään lempiharrastuksiini, mutta tosissani en ole koiran ottamista katunut hetkeäkään. Parempaa koiraa kuin Woody en olisi voinut saada mistään.
Seuraava
|
